Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. elokuuta 2011

Valvonta-, hälytys- ja kodinohjausjärjestelmä Telemic HouseControl hankittu

Olen kartoittanut jo reilun vuoden vaihtoehtoa valvontaan, kevyeen lämmityksen ja ilmanvaihdon ohjaukseen sekä murtohälytyksiin soveltuvista laitteista. Mukana  merkeistä oli Celotron, PowerMax, Ouman plus ja muutama muukin. Katselin sekä langattomia että langallisia vaihtoehtoja.  Viimemmäksi silmiini pisti langallinen Telemic HouseControl laite. Housecontrol oli huomattavasti edullisempi verrattuna muihin vaihtoehtoihin ja sillä pystyy  valvomaan sekä murto-, palo-, häkä-, lämpötila-, kosteushälytyksiä sekä myös ohjaamaan useita laitteita rele -ohjausten avulla. Laitetta käytetään joko kännykän, etälukunäppäimistön tai internetselaimen kautta.  Laite jonka hankin oli vanhempi malli johon saa uudemman softan ilmaiseksi päivitettyä Telemicsin kautta. Softan päivityksen jälkeen  laite tukee myös uudempaa uudisrakennuksissa pakollista palovaroitin järjestelmää (EN14604). Mistään raskaansarjan kodinohjauslaitteesta ei ole kyse mutta itse saamme tästä ne toiminnallisuudet joita tarvitsemme.


Laitteessa on 3 tilaa: Poissa, kotona ja oviturva (kuorivalvonta).

Peruspaketti sisälsi:
Peruspaketti sisälsi:
 - vuotovahvi
 - 2 kpl Magneettikoskettimia
 - vanhan mallisen palovaroittimen
 - Liiketunnistimen
 - Akkuvarmennus

Laitteen lisäksi hankin:
 - etänäppäimistön
 - sisäkameran
 - Tarvittavat magneettikytkimet
 - tarvittavat liiketunnistimet
 -  (EN14604) standardin täyttävät ketjutetut palovaroittimet (1.1.2010 voimaan tulleet säädökset.)
 - Häkähälyttimen
 - Ylimääräisen ulkosireenin 


Henkilötuvallisuus

Henkilöturvallisuuteen kuuluvaan murtohälytin järjestelmään on kytketty magneettikoskettimet sekä infrapunaliiketunnistimia ylä sekä alakertaan. Hälytykset voidaan asettaa päälle niin että sekä liiketunnistimet että magneettikoskettimet ovat päällä sekä pelkälle kuoriasennolle jolloin pelkät magneettikoskettimet valvovat tilaa (ovat & ikkunat). Hälytykset ohjautuvat kännykkään etäkameran kuvan kera. Uusimmassa päivityksessä pitäisi tulla 5 kuvan sarjana. (Kameran kuvat voi myös pyytää erikseen laitteelta)


Taloturvallisuus

Taloturvallisuudessa voidaan laitetta hallita etähallinnalla tai päällä voi olla automaattinen hallintatila.

Vuotovahtiin viritetään magneettiventtiili joka sulkeutuu kun vuotovahti hälyttää. En ole vielä varma mihin kaikkeen vuotovahti viritetään mutta yksi vaihtoehto on vesitakan alus tai tekninen tila. Tai sekä että. Lisäksi laitteeseen saa kytkettyä Lämpötilavahdin, Palohälytyksen sekä häkähälytyksen


Ohjauksista magneettiventtiilin lisäksi käyttää lämmönpudotusta kytkettynä Novrellin lattialämmityksen ohjaimeen.

Laitteen johdotus alkaa olla valmiina, palataan tähän asiaan kun alamme virittelemään laitetta toimintaan.

Valmistajan sivu: http://www.telemic.net/

2 kommenttia:

  1. Moikka

    Paljonko kustansi moinen järjestelmä?

    -Juha

    VastaaPoista
  2. Oliskohan ollut jotain 1000€ luokkaa. Löysin netistä liikkeen jossa myytiin vanhaa house control mallia puoleen hintaan. Puoleen hintaan myytiin myös etäkameraa ja näppäimistöä.

    VastaaPoista