Katoksi meille tuli musta Wekmannin tiilikuvioinen peltikatto.
Ilma oli muuten ihan hyvä mutta tuuli oli suhteellisen kova. Ensin teippailin butyyli -teipillä pari aluskatteen vuotokohtaa tukkoon. Timo laittoi vielä vähän lisää ruoteita kävelysiltojen kohdille.
Aloitettiin pienemmillä pelleillä, yläkerran parvekkeelle. Vaikka tuulikin niin uskallettiin laittaa myös pitkät pellit takapihan puolelle. Jiirit hidasti mutta aika äkkiä takapihan puoli oli pellitetty. Minulla kesän ensimmäinen poltettu iho...
Lauantaina aloitettiin sitten etupihan puolelta, kaikki pellit pitkiä ja meikäläisellä pitkähihainen päällä ja kuuma päivä. Pitkät pellit nousi nopeasti katolle ja ruuvareilla oli kiirettä +nilkat, pohkeet, takareidet ja takapuoli kipeänä. Ainakin minulla.
Sunnuntaille laitettiin vielä pari pientä palaa peltiä sekä räystäs -ja otsalautoja. Vähän myös maalattiin ahtaimpia paikkoja ennen peltien laittoa.
Olen ollut mukana laittamassa 3 peltikattoa ja en muista että yksikään olisi onnistunut näin hienosti ilman ongelmia. Iso kiitos siitä kuuluu koko työporukalle joka toimi hienosti yhteen ja teki loistavaa työtä!
Ensimmäiset pitkät pellit takapihan puoella paikoillaan |
Perjantain päätteeksi näytti tältä |
Etupuolen pitkät ja suorat pellit paikoillaan. Lauantai iltapäivällä. |
Timpuri mietteissään. |
Sairaan ahtaita maalaus hommia |
Hienolta näyttää! Teille tulee upea talo. Meillekin laitettiin tossa keväällä Wekmannin musta peltikatto ja hienosti meni senkin asennus.
VastaaPoistaTsemppiä rakentamiseen!