Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Savukaasuista lämmöt talteen!

Vesitakan lisäksi olen suunnitellut puukiukaan kaveriksi savukaasulämmönvaihdinta. Keräin sijoitetaan puukiukaasta ylöspäin lähtevään hormiliitokseen niin että keräimen jälkeen hormille menevä savukaasuputki kääntyy 90 astetta ja on nuohottavissa kulmaluukun kautta. Kuva selventää enemmän. Kuvassa vastaava kaminaan kytkettynä.



Ensin vakaa tarkoitus oli keskittää kaikki Savumaxin ympärille mutta tuossa tuli vastaa liuta ongelmia, joista hinta oli ehkä se ratkaisevin tekijä. Lisäksi Savumaxissa vesivaraajaa ei saanut kasvatettua vesitakan vaatimiin lukemiin (saisi olla vähintään 1000l). Myös koko asetti haasteita (85cm ympäriinsä) sovittaa piippu sekä takalle että kiukaalle. Sinänsä Savumax olisi ollut erinomainen ratkaisu. Tuollainen on äitini talossa käytössä ja on toiminut aurinkopaneeleineen erinomaisesti.

On kuitenkin olemassa myös muita kohtuuhintaisia vaihtoehtoja savumaxille. Tässä lyhyt katsaus niistä:

Elmo hukka, jossa idea on yksinkertainen. Savukaasu lämmittää ympärillä olevan vesivaipan veden 13-26l) ja siirtää lämmenneen veden käyttövesivaraajaan. Kyselin sähköpostitse kokemuksia käyttäjiltä (referenssi linkkejä Elmon sivuilla) ja kaikki saamani vastaukset olivat myönteisiä. Tässä siis varteenotettava vaihtoehto mikäli sen saa kytkettyä vesitakan rinnalle.



Toinen vaihtoehto on samantapainen mutta näissä ratkaisuissa kiertää pienempi määrä vettä kierukassa savukaasujen seassa (kts.kuva) ja lämpö siirretään vesivaraajaan lämmönsiirtimellä. Tähän löysin tuotteita useiltakin valmistajilta. Kuvassa Kratkin lämmönvaihdin.





Muita vastaavia löytyy mm. Saksan ebaysta.
Monenlaista värkkiä löytyy myös täältä Saksalaiselta sivustolta.


Kolmannessa vaihtoehtossa on kierukka joka "pudotetaan piippuun". Nuohouksen ajaksi kierukka on  irroitettavissa "helposti". Itse en oikein tähän viritelmään syttynyt.

4 kommenttia:

  1. Vertailitko näissä hyötysuhdetta / laskitko takaisinmaksuaikoja?

    VastaaPoista
  2. En juurikaan. Eroja näissä tuskin merkittävästi on ja takaisinmaksuaika oletettavasti ei ole tässä lupin vehkeessä kovin pitkä. Edullinen kun oli.

    VastaaPoista
  3. Mihin vaihtoehtoon päädyit? Mihin hintaan? Omassa projektissa on tarkoitus tulla lämmönvaihdin kiukaan savupiippuun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossahan se edellisessä kommentissa lukee, eli LUPI. Nyt tekisin toisen ratkaisun, hyötysuhde on tuossa niin huono. Noh putket on valmiina jos joskus vaihtaa tilalle vesikiukaan :). LUPI maksoi alle 300€ saksasta toimitettuna. Varmaan jotain vähintäänkin 500€ pumppu, putket jne. En muista enään tarkkaa.

      Poista