Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 28. joulukuuta 2013

Autotalli nousee osa - 2


Löysin taas motivaatiota ja aikaa kirjoitella pienen sepostuksen autotallin etenemisestä. Alla muutama kuva ja paljon tekstiä :)

Lattiaan laitoin 200mm styroksia (routaa ja lattiaa sekaisin) jotka sain hommattua ylijäämänä paikallisilta keskisuomalaisilta rakentajilta (facebook rakentaja ryhmän kautta). Lisäksi lattian päällimmäinen kerros tuli 50mm finnfoamista. Eli yhteensä siis aika mukava määrä eristettä autotallin lattiaan 250mm.


Lisäksi lattiaan tuli umpikaivo. Umpikaivo sen vuoksi että viemäröintiä en halunnut alkaa vetämään koska autoa ei pidetä meillä tallissa. Sulamisvettä tulee siis todella harvoin ja se mikä tulee niin pumpataan pois umpikaivosta (60l).

Lämmitys tullaan toteuttamaan vesikiertoputkilla, jotka nekin omaa ja naapurin ylijäämää. Lattialämmityksen toteutan ensi alkuun sähköllä niin että Biltemasta edullinen varaaja johon kiertovesipumppu jota sitten pyöritetään termostaatin avulla. Ja tietysti glykoliseos lattiaan.


Eristeet lattiassa
Valu liipattuna



Tuuletuksen tulen hoitamaan luonnollisena ilmanvaihtona 100mm tulo ja poisto + kosteuteen reagoivalla tuulettimella poistokanavaan. Ja käytössä myös ilmankuivain, joka myös osaltaan lämmittää tallia.Ilmankuivain on mielestäni erinomainen varuste autotallissa. Kuivattaa ja jaksaa lämmittää tallia noin +8 asteeseen. Hyötysuhdekin pitäisi olla parempi kuin 1:1.


Seiniin tuli talosta ylimääräiseksi jääneet eko villa eristeet 150mm + tuulensuojaksi tuulensuojakipsiä sekä leijonarunko levyä (myöskin paikallista ylijäämää). Pintana talosta jääneitä lattiakipsilevyjä sekä ek kipsiä.Alarajassa lattiasta 30cm kiertää 30cm filmivaneri (kestää paremmin kolhuja).
Ikkunat tilasin suomen ylijäämävarastolta. Ikkunoissa tuplalasi ja ilmoitettu U-arvo 1,4.  
Ovi tuli ihan perusvalkoisena Palokan Terrasta.
Katossa 350mm Termex puhallusvilla, pahvi sekä ek kipsi. Pellit otimme Jyväskylästä RTV:n kautta ja merkki oli weckmann tiilikuviolla.

Autokatoksen päälle tulee pieni säilytystila esim. talvitavaroille (pulkat, kolat, jne). Ja tuohon tilaan pääsee luukun kautta kolmion päädystä.

Routaeristeeksi ulkopuolelle tuli finnfoamit 10cm.

Autotallin nosto-ovi tuli Profidoor Oy:ltä Jyväskylästä. Oven otin asennettuna. Alla muutama kuva miltä oven kuvio näyttää ja moottorin asennuksesta paikanpäällä. Päädyin tähän oveen koska ovi oli saanut hyvää palautetta useissa eri keskusteluissa. Ovi ja moottori vaikuttaakin erittäin laadukkaalta. Toinen vastaava ovi otettiin toiseen kohteeseen ja siellä ovi asennettiin itse. Myös asennus oli erittäin helppo ja hyvin ohjeistettu. mm. jousia ei tarvinnut säädellä lainkaan.

Moottori: Liftmaster LM50 EVO. Mukana kaksi kauko-ohjainta ja säinäpainike.
Oven malli: Ryterna R40 SM Midrib keskiura, sileä, väri valkoinen








4 kommenttia:

  1. Hei,

    Minkälaisen umpikaivon laitoit talliin?

    -Sami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia suunnitelmia itsellä edessä. Mietin että mimmoisen ritilän laitoit tuohon ämpäriin? Ja miten sen asensit?

      Poista
    2. Moi, asensin 60l neliskanttisen laastiastian maata vasten. Tähän päälle finnvoamit + styroksit ja styroksiin sopiva reikä josta 100mm ilmastointiputki läpi. Valu päälle ja normaali viemärikaivo päällä. Mitään erillistä ritilää ei tuossa ole.

      Poista