Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kittailua

Hetki on taas vierähtänyt kun on tullut blogiin kirjoiteltua mutta alan tässä joulun välipäivinä purkaa tavaraa blogiin oikein urakalla.


Meilläkin on talossa kohtalaisen monta seinää kipsilevyinä ja ajankohtaisena aiheena onkin jo ollut kipsilevyn tasoitus. Olen todennut että väärillä välineillä se on hankalaa mutta oikeilla välineillä sujuvaa ja helppoa työtä. Sen vuoksi haluankin kertoa asiasta omakohtaiset kokemukset, jos niistä vaikka olisi apuja jollekulle.

Suurimmaksi ongelmaksi on osoittautui omalta kohdaltani kokemattomuus sekä internetin ja rautakaupan väärä informaatio työohjeista ja aineista.

Näin lähdettiin liikkeelle:
1. Tutkailin mielestäni aika huolellisesti internetistä millä aineilla ja työohjeilla lähtisin liikkeelle. Päädyin kokeilemaan vetonitin tuotteita ja rautakaupan setä suositteli veteen sekoitettavaa kipsilevykittiä (js) ja normi paperinauhaa.
2. Työohjeet oli että nauhaa ei kostuteta. Ensin kokeili vaimo kuivalla nauhalla ja lopputulos kupruileva nauha seinässä. Kokeilin myös itse ja lopputulos sama.
3. Sitten kokeilin kostutetulla nauhalla ja tulos huomattavasti parempi mutta ei hyvä. Vetonitin kipsikitti on sen verran jämäkkää (vaikka sen teki löysäksikin) että nauha tuntuu jäävän liian pintaan.
4. Aikani kiroiltua ja manailtua että ei tämä voi olla näin vaikeaa, eksyin taas etsimään vaihtoehtoa tasoitteelle. Silmiini osui TM-rakennusmaailman tekemä testi J-tasoitteista. Artikkelin luettuani minulle valkeni että juuri näitä J-tasoitteita on tarkoitus käyttää nauhan kiinnitykseen koska niissä on enemmän liima-aineita. Tämä ei ilmeisesti ole kovin monen tiedossa koska tällaista ei internetin keskusteluista tullut vastaan eikä tätä tiennyt rautakaupan setäkään neuvoa.
5. Testivoittaja Oiva kombi J kokeiluun ja voi herran jumala. Ero kuin yöllä ja päivällä. Nauha tarttuu kuivana ja kittaus on niin helppoa että.
6. Jostain palstalta luin että kipsilevyn korkeat kohdat on helpompi saumata paperinauhaa ohuemmalla mutta kalliimmalla kuitunauhalla. Ostin rullallisen (8€) kuitunauhaa ja toinen voi herran jumala. On myös nauhassa eroa. Nauha peittyy jopa reunaohentamattomissa kohdissa todella helposti ja painuu tasoitteeseen kuin veitsi voihin. Suosittelen. En käytä enään mihinkään kohtaan paperinauhaa!
7. Nurkkavahvikkeet. Tässä olin jo ottanut onkeeni että en lähtenyt liikkeelle yhdellä tuotteella vaan ostin heti valmiiksi kahdenlaista. Cybrokin valmistamaa No Coat suojaa joka on rullalla ja käy myös epäsymmetrisiin kulmiin. Sekä bilteman muovisia jäykkiä "normaali" kulmiin tarkoitettuja suojia. No coatista voin sanoa sen verran että se on hankala, mutta ainoa vaihtoehto normaalia loivempiin kulmiin. Nauha kupruilee helposti ja päissä joutuu käyttämään nitojaa apuna. Bilteman jäykät kulmasuojat taas toimivat hyvin, mutta vain normaali kulmissa. Tosin niitäkin joutuu välillä nitojalla avustamaan mutta 0,9€ maksaviksi ajavat asiansa.

Jälkeenpäin huomasin että vetonitillä kiinnitetyt nauhat irtosivat seinästä kostutettaessa (alkoivat kupruilla). Korjasin pahimma Oivalla ja uudella nauhalla kuntoon, toivottavasti loput kestää pohjamaalauksen ajan seinässä. Onneksi tuli aloitettua kuntoilu/vieras huoneesta joka ei ole niin kriittinen paikka.

Tässäpä tämä tilitys. Korostan että nämä ovat omakohtaisia kokemuksiani amatöörinä ja helpottavat toivottavasti jotain toista kittauksen parissa aloittavaa amatööriä :)

 

7 kommenttia:

  1. Minkäs merkkistä se kuitunauha oli, ja kokeilitko useampaa merkkiä?

    VastaaPoista
  2. Kodin Terrasta, en tiedä merkkiä kun ei tuossa nauhassakaan sitä lue. Voittaa kuitenkin sata nolla tuon Cyprokin paperinauhan ohuudessaan, tarttuvuudessaan ja helppoudessaan. 3 rullaa olen nyt tuota käyttänyt ja paperiseen en varmasti palaa.

    VastaaPoista
  3. Minulla myös kipsilevyprojekti edessä. Oikean tiedon löytäminen on vaikeaa. Rautakaupan myyjillä on aniharvoin omakohtaista kokemusta rakentamisesta ja siksi joutuvat tärkeän näköisinä kuitenkin arvaamaan. Tähän vipuun menin oman rakennusprojektin alkuvaiheessa pari kertaa, mutten enää. Sama juttu nettikeskusteluissa. Joku tietää, suurin osa ei. No. Ammattimiehen suosituksesta kaverini laittoi kuitunauhaa ja muutaman kuukauden kuluttua useimmat saumat halkeilivat. Jos rakenteilla vuodenaikojen vaihtelusta johtuen on mahdollista elää ja liikkua, niin siinä syy. Kuitunauha ei elä mukana, kuten paperinauha. Näin hän oli asiaa selvitellyt. Enemmistö nettikeskustelijoista tuntuisi olevan myös paperinauhan kannalla - em. syystä.

    Oletko itse havainnut vielä mitään halkeilua?

    Terv. Ari Artkivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasikuitunauhaa ei saa missään nimessä käyttää. Lienee tästä kyse? Käyttämäni kuitunauha on pellava/paperi tai vastaavaa kuitua ja repeytyy samoin kuin paperi. Käytetään juurikin saumasyventämättömissä kohdissa ohuutensa vuoksi.

      Poista
    2. Terve Jari ja kiitos vastauksesta.

      Todennäköisesti kaverillani oli lasikuitunauhaa. Otan antamasi tiedon kiitollisena vastaan, koska minulla on aika paljon myös syventämättömiä saumoja. Hyvää jatkoa projektillesi toivoo

      Ari Artkivi

      Poista
  4. Oliko ne siis 10 litran Oiva Kombi J-pönttöjä mitä meni kolme kappaletta? Mistä ostit ja paljonko maksoi?

    VastaaPoista
  5. Oli, makso muistaakseni parin kympin pintaan. Tuon päälle vedin sitten paaaljon pintakittiä.

    VastaaPoista