Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. toukokuuta 2011

Ulkomaalausta painesiveltimellä

Harkitsin pitkään millä maalilla talomme maalataan. Minulla on kokemusta muutaman talon ulkomaalauksesta ja tiedän että vanhan maalin rappaaminen ei ole herkkua. Lisäksi luin pari rakennusmaailman testiä sekä paljon tuli kahlattua ihmisten kokemuksia internetistä.

TM rakennusmaailman testiä luettuani olin jo melko varma että testissä hyvin sijoittunut kaksoisakrylaatti -maali  Nordica eko olisi se meidän maali. Maalista löytyi myös kohtuu kannustavia kommentteja internetin syövereistä. Aloin kuitenkin miettimään millainen homma olisi suorittaa joskun huoltomaalaus paksun akryylipohjaisen maalin päälle. Kaapimalla se pitäisi tehdä koska sellainen kuva maalista jäi että se muidostaa paksun kiiltävän (tosin kestävän) pinnan. Kaapiminen on aika työlästä eikä se houkuttele, vaikkakin sen joutuisi tekemään vasta >10 vuoden päästä.

Rakennusmaailman pellavaöljymaali testissä oli mielenkiintoinen maali josta myös innostuin. Uula tuotteen petrooliöljymaali. Maali oli kallista, mutta sen sanottiin peittävän yhdellä kerroksella sekä olevan käytössä haalistumaton ja pitkäikäinen. Maali vaati alleen kuitenkin erillisen homeenestokäsittelyn. Luin kyseisestä maalista paljon kommentteja ja niitä löytyi puolesta ja vastaan. Enemmän jälkimmäistä. Pahin ongelma tuntui olevan sama kuin muillakin pellavaöljy maaleilla, homehtuminen. Lisäksi se miksi en tähän maaliin päätynyt ole tehtaan pohjamaalaus. Tehtaalla laudat oli pohjamaalattu  Joulemaalin Wood Primerillä joka on vesiohenteinen alkydipohjamaali. Tämä pohjamaali sulkee aikahyvin puun hengittävyyden joten se vie idean petrooliöljymaalin parhaasta puolesta joka on käsittääkseni se että se imeytyy hyvin puuhun ja jättää puun hengittäväksi.


Kävin Kodin terrassa kysymässä myyjän mielipidettä maalista. Myyjä suositteli Tikkurilan Vinhaa. Maali on akrylaatti maali mutta muodostaa ohuemman puun syitä mukailevan pinnan. Maali ei myöskään ole niin kiiltävä kuin esim. Nordica Eco. Myyjän mukaan myös uudelleen maalattavuus olisi tällä maalilla helppoa koska maali kuluisi (liituuntuisi) pois jolloin sitä ei tarvitse erikseen kaapia. Myös tästä maalista löytyi sekä puolesta että vastaan kommentteja mutta tähän sitten loppujen lopuksi päädyimme.


Joskus vuosi sitten silmiini pisti jossain alan lehdessä sivellin joka toimi painesäiliön kanssa niin ettei sivellintä tarvinnut kastaa maaliastiassa lainkaan. Kaivelin vähän tietoa ja ilmeisestikin kyseessä oli tämä Tikkurilan painesivellin nimeltään quick brush. Löysin tuosta myös pari vakuuttavaa videota. Toinen oli Meidän talon kokeilu http://www.meidantalo.fi/asiasanat/quick-brush. Tuon innoittamana hankimme kyseisen painesiveltimen ja Timo tuota oli ehtinytkin jo testata viime perjantaina. Hyvä peli oli ollut ja nopeutti maalausta paljon. Toinen positiivinen asia tuossa on se että ei tule maaliroiskeita, ainakaan niin paljon. Itsekkin sormet syyhyten odotan maalauskelejä että pääsee taloa tuolla pelillä sivelemään ;)

http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/tuotteet/tuote-esittelyt/quick_brush_painesivellin/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti