Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Loput pellit katolla, kattosilta, ulkoverhouksen viimeistelyä sekä vesitakka ja kiuas tilattu

Kuluvalla viikolla Timo oli ahkeroinut loput pellitykset katolle. Verhous oli saanut myös lähes kaikki nurkkalaudat, verhouksen välipellit ja rimat. Ikkunan pieliin kokeiltiin myös koristelistoja ilmettä kohentamaan. Kyseisten listojen luultiin ensin tulevan verhouksen välirimoiksi mutta kun tarkemmin alettiin miettimään ikkunanpieliä niin tuli ahaa elämys että ikkunoihinhan ne ovatkin tarkoitettuja :)

Tänään nostettiin myös kattosillat paikoilleen. Timo oli rimpuillut kiinnikkeet jo aikaisemmin paikoilleen ja riitti kun sillat pulttasi kiinnikkeisiin paikoilleen. Jo oli mukava kävellä katolla, antenniakin pääsee nyt nätisti säätämään. Seuraavaksi lape- ja kattotikkaat. Kävelysillan ja tikkaat ostin Kodin Terrasta hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan.

Tilasin myös Hoxter haka 63/51WI (wk15) vesitakan ja kiukaaksi on nyt tulossa harvian Legend 240. 

Näistä lisää myöhemmin.   


Verhouksen listoja asennettu


Kävelysilta, ikkunan- ja ovenpieliä


Pellitykset valmiina sekä koristelistat keittiön ikkunassa. 

2 kommenttia:

  1. Hieno sinisen sävy noissa teidän ulkoseinissä. Saanko udella valmistajan ja värikoodia?

    VastaaPoista
  2. Tikkurilan siniharmaa on 613x ja valkea 619x

    VastaaPoista