Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 12. heinäkuuta 2012

Energiatehokas valaistus

EDIT(23.7.2012) ja niinhän niitä muutoksia sitten tuli tuonen yläkerran valaistukseen kuten epäilinkin. Päivitetty otsikon yläkerta alle.

Valaistuksesta ei ole vielä tullut kirjoiteltuakaan. Olemme pyrkineet saamaan kaiken valaistuksen energiatehokkaaksi joko ledeillä tai energiansäästölampuilla / loisteputkilla. Valonsävyksi halusimme mahdollisimman luonnollisen sävyn ja hyvä sellainen oli mielestämme 4000k. Lisäksi halusimme kaikki kattovalaisimet upotetuiksi ja tässä tuli upotusten syvyyksien kanssa haasteita. Valaistus on ehkä ollut kaikkein aikaa vievin ja haastavin homma siinä mielessä että suomesta ei löydy sellaista järkevään hintaan mitä haluttiin ja suunnitteleminen mitä valoja mihinkin laitetaan ei ole todellakaan helppoa. Ongelmia oli löytää teho korkeus suunnassa sopivia alasvaloja GU10 tai ledi. 4000k sävyn valoja. Hinnoittelu on suomessa törkeää, valikoima vähäistä. Ulkomailta kun tilaa niin joutuu tilaamaan näkemättä todellista valonsävyä. Osa on mennyt nappiin, osa ei. Noh ovat sen verran edullisempia että ei tunnu suuremmin tässä konkurssissa. Ja ainahan näille jotain käyttöä löytää.

ALAKERRASSA

OLOHUONE: 
- Epäsuoravalaistus jossa neljä 21w T5 loisteputkea puolellaan valolipoissa (toinen vielä tekemättä). Molemmat puolet saa erikseen päälle. Ei himmennystä. Loisteputket löytyi tarjouksesta K-raudan hyllystä (alle 20€/kpl) ja samoja loisteputkia on käytetty myös työvaloina koko rakennusajan. Valaisin liikkeestä ja tukusta kyselin epäsuoraan valaistukseen T5 putkia ja ne olisivat maksaneet reilun 100€ / kpl. Rahastustako?
- teholed alasvaloja GU10 kannalla 9 kpl 3,5w. Megamanin teräsrungot. Himmennettävät normaalilla schneiderin himmentimellä (himmennin sopiva ledien tehoon nähden). Ledit tilasin saksasta e-smart liikkeestä ja olen ledeihin erittäin tyytyväinen. Valon sävy on hyvä (4000k) ja teho erinomainen. Aikaisemmin paikoillaan oli 50w halogeenit ja kyllä nuo ledit ainakin mututuntumalta näyttää kirkkaammalta. Tosin halogeenien valonsävy on se kusen keltainen joten saataa hämätä :) Saksasta ledit oli noin 11€ kpl. Suomessa ei vielä näitä himmennettäviä ole kunnolla tarjolla ja ne harvat maksaa todella paljon.

KEITTIÖ
- Epäsuoravalaistus jossa neljä 21w T5 loisteputkea valolipassa. Vastaavat kuin olohuoneessa.
- Keittiön kaappien päälle oli alunperin tarkoitus laittaa myös 4 kpl T5 loisteputkia mutta olen miettinyt josko tuonne laittaisi kuitenkin teholed nauhaa (14w/m) jolloin ei tarvitsisi alkaa valolistoja virittelemään. Nauhaa tuntuu saavan aika edullisesti ebaysta (puolet suomen hinnoista).
- Teholed alasvaloja GU10 kannalla 4 kpl 5w. Sama runko kuin olohuoneessa ja e-smartin himmennettäviä GU10 ledejä 4000k sävyllä nämäkin. Myös sama schneiderin himmennin.
- työvaloiksi kaappien alle on tulossa teholed nauhaa alumiinisen "nauhakiskon" sisään.

ETEINEN
- 4 kpl upotettuja noin 15x15 valaisimia joissa jokaisessa 2 x E27 energiansäästölamput 4000k sävyllä.
- 3 G4 runkoista alasvaloa ns. peilivaloina joissa huonot 1w G4 ledit tällä hetkellä paikollaan. Tilaan tehokkaammat jossain vaiheessa. Nykyiset toimii kyllä hyvin yövaloina mutta ei nuo muuten valaise kyllä mitään.

MAKUUHUONE/KUNTOILUHUONE
- Megamanin upotettavia alasvaloja 2 kpl ikkunan edessä ns. lukuvaloina GX53 9w energiansäästölampuilla.
- Normaali plafondi energiansäästölampuilla.

KODINHOITOHUONE
- Alasvaloina Megamanin planex himmennettävillä GX53 9w energiansäästölampuilla 4000k. Alasvaloja 10 kpl. Muuta valaistusta ei kodinhoitohuoneessa ole ja tällä ratkaisulla toimii kyllä hyvin. Muuten onnistunut valaistus mutta nuo GX53 lamput olivat suunniteltua korkeampia ja tulevat rumasti rungosta ulos. Ostakkee pois näitä ei saa suomesta :) Tilalle ajattelin laitta himmennettävät ledit GX53 kannalla jahka sellaset ehdin jostain metsästää. Toistaiseksi näillä mennään.

PESUHUONE
- GU10 Massive aqua halogeenirungot joissa väliaikaisesti jotkut halogeenit paikoillaan. Runkoihin vaihtuu pikaisesti 3,5w e-smartin ledit (2900k) (jahka ehdin tilata).

SAUNA
- Ei toistaiseksi valaistusta. Johdot kiuasvalolle ja laudevaloille vedetty. Tarkoituksena laittaa kiuasledi ja lauteen selkänojien taakse ledit himmentimellä.

YLÄKERTA


Yläkerrassa vielä sen verran vaiheessa että valaistusta ei vielä ole asennettu mutta seuraavasti se tulee menemään. Varaan luvan muutoksiin ;) Ei sitä aina tiedä.

Yläkerrassa valonsävy tulee olemaan aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen kuitenkin noin 4000-4500k.  

PORTAIKKO
- Portaiden askelmiin tulee ledinauhasta viritelty valaistus
- Kattoon e-liten rengasloisteputkivalaisin 40W
- Portaiden molemmin puolin ylös/alas valot (E14 energiansäästö/led)


HUONEET
- Megamanin upotettavia alasvaloja 2 kpl ikkunan edessä ns. lukuvaloina GX53 9w energiansäästölampuilla.
- Normaali plafondi energiansäästölampuilla.

AULA
- 3 kpl e-liten rengasloisteputkivalaisimia a`22w
- Himmennettävällä ledinauhalla toteutettu epäsuora valo listojen alta neliön muotoidena (laitan kuvan kun valmis) ~50w

Täydennetään jos jotain uupuu. Näitä blogeja kun ei enään ehdi nykyään paljon keskittyneenä ehtiä kirjoittelemaan :)






10 kommenttia:

  1. Hyvä blogi Teillä, pakko kehua heti aluun.

    Meillä Design-Talon 150 Kaustinen. Valaistuksen kanssa painin tässä ja samoilla ajatuksilla liikkeellä kuin tekin.

    Muutamia kysymyksiä:
    -4x21W T5 putket, riittääkö valo olohuoneessa? Tarpeeksi kirkas ilman noita alasvaloja?

    Mielessä olisi käyttää 4x35W 1.5metrin T5 putkia päädyssä ja 5050 sarjaista Ledinauhaa (14.4W/m) olohuoneen pidemmillä seinillä.

    Mitä alukiskoa olet noissa käyttänyt, paljonko kustansi ja mistä?

    Terveisin
    //Krisse

    VastaaPoista
  2. Kiitokset...

    Aluksi kun "opiskelin" valaistusta niin joka paikasta sai tietoa että alasvalot (varsinkin led) olisivat riittämättömät. Minusta asia on vähän päin vastoin. Epäsuoravalo on meillä nyt 84W (toinen puoli vasta) ja tuo valo ei kyllä riitä. Led valot 35-45W taas valaisee mainiosti. Itse petyin epäsuoraan valoon ja watteja kuluu...

    Meillä ei ole käytetty alukiskoja valaistuksessa. Yläkerrassa led nauha kätketään puisen kulmalistan alle.

    Kannattaa olla tarkkana noiden led nauhojen sävyjen kanssa. Itseltäni meinasi järkilähteä ennen kuin löytyi oikea :)

    VastaaPoista
  3. Koitan siis ensin noilla 35W putkilla =)

    Ebaystä tilannut noita ledinauhoja (5050 sarjaa) Warm White sävyisenä. Enää puuttuu muuntajapatteristo ja sen jemmaus johonkin välikatolle huoltoluukun taakse.

    Nuo alulistat on kalliimpia kuin itse valonlähteet niin mielessä siintää jo ajatus tehdä itse kattolistasta ja rimasta sellainen J-mallinen lista seinään.

    Aloin juuri selailemaan ATK:n syövereistä GU10-kantaisia alasvaloja, jos vaikka muutaman hommaisi =)

    VastaaPoista
  4. Itsekin tilasin ebaysta 5050 lämpimän valkoista, mutta en pitänyt valon sävystä. Oli aika keltainen. Meni vaihtoon ja otin loppupeleissä suomalaista ökykallista nauhaa. Puisella J listalla toteutuu juurikin meillä tuo led nauhan piilotus. Suosittelen alasvaloiksi lämpimästi gu10 kantaisia esmart.de valoja. Nuo ovat todella hyviä ja vieläpä normaalilla pienitehoisella himmentimellä toimivia. Ja esullisia...

    VastaaPoista
  5. Moro!
    Olisi mielenkiintoista nähdä valmiista ratkaisuista kuvia. Hyvä Blogi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, täytyy päivitellä kuvia. Muutenkin kaipaisi päivitystä koska kaikki ei mennyt aivan kuten suunniteltiin. Ja e-smart ledeistäkin on tullut jo opittua kantapään kautta että eivät kestäneet edes pesuhuoneen korkeampaa lämpöä ("sauna lämmittää"). Kaikki paukkuneet pesuhuoneessa rikki. Kun taas olohuoneessa ja keittiössä kaikki vielä ehjiä.

      Poista
    2. Hei tilaisin juuri eSmartista GU10 4000k ledejä ja tarkoitus laittaa ne pesuhuoneeseen vanhojen "kellertävien" 50W halogeenien tilalle. Löysin tuon eSmartin tämän blogin perusteella. Olen todella etsinyt normaali rautakaupoista tuollasia niitä löytämättä. Saa nähdä kestääkö pesuhuoneen lämpöä? Juuri noitako sinulla oli pesuhuoneessa ?

      Poista
    3. Moi, juuri noitahan ne oli. 5 kpl oli noita 3w 4000k ja yksi 5w 4000k testissä. Pari noista oli vielä ehjiä kun vaihdoin normi kusen keltaiset halogeenit kattoon. Nyt mietinnässä mitä seuraavaksi. Reklamoin noista eSmartille ja sieltä saa kyllä uudet tilalle tai rahat takaisin. Eli aspa pelaa.

      Poista
    4. ...vielä sen verran että saa 4000k valoja myös energiansäätölamppuina. Nuo eivät vain ole himmennettäviä :( ja se on yksi kriteeri...

      Poista
  6. Tilasin juuri eSmartista noita 10GU 4000k ledejä pesuhuoneeseen tuon aiemman "suosituksen" perusteella. Olen niin turhaan etsinyt sellaisia Suomen rautakaupoista. Toiviottavasti nyt sitten kuitenkin kestää tuota lämpöä jota pesuhuoneessa väkisinkin on. Oliko sinulla juuri noita pesuhuoneessa ?

    VastaaPoista