Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Rytkäisy ennen lattian valua: Styroksia, viemäriä ja vähän vesiputkea

Taas on raksalla tapahtunut, vaikka blogissa on ollut vähän hiljaista. Itse en ole töiltäni juurikaan raksalla ehtinyt aikaa viettää. Kaikki kunnia Timolle joka siellä on ahertanut!

Hiekkaa ei enään lattialla näy, eli kehitystä on tapahtunut. Lattia on saanut eristettä ensin 50mm eps 120 (routaa), sitten 3 x 50mm eps100(lattiaa) ja päällimmäiseksi 50mm xps (Finnfoamia). Lattialämmitysputkia ei vielä ole asennettu, asentaja tulee ylihuomenna perjantaina. Tiistaina onkin sitten jo lattiavalu. Lattiavalun jälkeen voi taas sanoa että on päästy yksi askel eteenpäin. Styroksit asennettiin erityisellä huolellisuudella. Uretaania laitettiin jokaiseen rakoon ja seinänvieruksiin. Viimeinen xps liimattiin ponteistaan tiiviiksi kerrokseksi.


Viimeinen kerros xps. Kaikki kerrokset tiivistetty urtsulla.


Myös ensimmäiset sähköputkitukset tehtiin lattiaan. Onneksi lattian kautta ei tarvinnut kovin paljon putkia vetää, suurin osa saadaan vedettyä yläkautta.


Sähkömiehiä kolmannessa polvessa.
Kylmävesiputki styroksien alle ja lämmin xps:n päälle. Urat tehtiin biltemasta hankitulla yläjyrsimellä ja siihen tuunatulla terällä. Yläjyrsimellä on tarkoitus myös tehdä yläkerran kolmikerros kipsilevyihin urat lattialämmitysputkille. On pölyistä mutta varmasti nopeampaa kuin alkaa railoja leikkelemään.


Seinän vierukset kierrettiin radonkaistalla, liimaten. Melkonen savotta tuokin. Verkot sopivat nätisti kokonaisenakin (2.35mx5m) suuresta teknisen tilan aukosta sisään. Viimosena seinän vierukset kierrettiin vielä solumuovilla notta ei lattiavalu eläessään riko seiniä.  




Amme, suihku1 ja suihku2


Vesitakan alle tehtiin kunnon pohja jos joskus tullaan katumapäälle ja hankitaan kivikasa vesitakan tilalle :) Kestänee: 8mm verkko alla, 5mm päällä + vähän vielä harjaterästä.




Vesitakan paikka viemärillä.
Yläkertaan menee vain kylmä, kuuma ja yksi viemäri. Mahdollisimman suora veto tuulikaapin seinästä yläkerran vessan seinän kautta. 


Stairways to upstairs ja vesputket


Jakotukki tulee laudebunkkerin alle, jonne tulee myös alakerran lattialämmityksen jakotukit. yläkerran lattialämmityksen jakotukki tulee vaatehuoneeseen. 


Jakotukin paikka saunanlauteiden alle bunkkeroituna.


Novrelilta on tullut tavarat aina kun niitä on tarvittu. Ensin tuli syöttöputket ja tänään oli tullut pari isoa pakettia pihaan lisää. Paketeissa 16mm putket alakertaan ja 14mm putket yläkertaan sekä ainakin jakotukit. Viimeiset tavarat tulee asentajan mukana perjantaina.  


Toinen lähetys Novrellilta. Dannfoss jakotukki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti